Karvoset neuvoivat ostamaan Biolanin kasvualtaita ja kasvusäkin kasvihuoneviljelyyni. Kesän aikana huomasin, että nuo toimivatkin aivan erinoimaisesti. Vaikka kesä on kuuma, niin taimet pärjäävät viikonkin ilman kastelua, ja kasvavat, ja kasvavat! Tomaatteja alkaa ilmestyä, puskee kurkkua ja paprikaa.
Yhtäkkiä päähän pälkähtää tölkkitomaatit, eikös sellaisia ole? Niitähän voisi laittaa kellariin. Entäs muuta? Siis vihanneksia tölkkiin. Mieleen tulee Venäjä, venäläinen ruokaperinne. Siellä niitä on, vihanneksia tölkeissä, etikassa, mausteliemessä. School of secucation -dokumentissa venäläisen vaimon tehtävä oli pysyä hellan ääressä. Ukko kantoi torilta laatikkokaupalla kasviksia, joita vaimo kauneussalongista tullesssaan sitten laittoi. Eikös siinä ollut juurikin vihanneksia ne? Se oli hupaisaa, että vaikka mies oli johtavassa asemassa liike-elämässä, niin koki niin tärkeäksi tuon vuosittaisen vihannesten laiton, että kävi itse ne torilta hakemassa ja pakotti vaimonsa ne laittamaan, niin kuin muamushka ja buabushka olivat tehneet, ja heidän, ja heidän äitinsä. Ja kai niitä on Välimeren maissakin, vai saadaanko siellä satoa läpi vuoden?
Jos siis olisi juurekset ja hillot, niin voisi olla myös tölkeissä vihanneksia. Ja sienet. Näistä saisi jo paljon ruokaa, ja miten hyvää. Mielessä kangastelee pikkelsit, herkkutatin palat suolaliemessä, muhkeat hillot, laareissa hymyilevät perunat, porkkanat ja lantut.
Kasvihuoneen ongelma on se, että kun sato alkaa kypsyä, sitä tulee momentaanisti, valtavasti. Mutta säilömällä kautta voisi venyttää – ehkä koko vuoden mittaiseksi.
Yhtäkkiä tulee tietoisuus, että olen kokonaisen katoavan ruokaperinteen äärellä. Kellarit ovat häviämässä länsimaisesta yhteiskunnasta, ja samalla niihin liityvä ruokaperinne. Se, minkä kanssa on menty satoja vuosia.
***
Siinä ne taas ovat. Uusi ja vanha sukupolvi. Perunat ovat säilyneet kellarissa niin pitkään, että saan uusia jo pellosta. Ja missä kunnossa nämä ovatkaan, aivan priimaa. Vuosi on selätetty.
Kommentit
Lähetä kommentti