Täytöt

Kellaria on tehty hartaasti, koko loppukesä ja syksy. Nyt on tullut hetki, että kaikki peitetään. Mikä sitten muuttuu verrattuna siihen mistä lähdettiin? Muuttuu se, että nyt maan sisässä on onkalo, tyhjä tila, johon pääsee ovesta kulkemaan ja joka pysyy kuivana. Maan lämpö pitää tilan lämpimänä. Pakkanen ei tänne pääsisi koskaan tulemaan, niin uskomme. 

Levitämme kellarin päälle vielä vanhan pressun. Palvelkoon se viimeisen palveluksensa maan sisässä. Asetamme kellarin päädyssä alaosassa olevaan reikään tuuletusputken, teemme siihen mutkaa, että ilma ehtisi lämmetä maan alla ennen kuin tulee sisälle.

Tilaamme täyttömaita. Taas alkaa kulua rahaa. Jossain joku ihminen ottaa hyvää maata kärryyn, santaa, ajaa sen mutkaista tietä ohi lahdekkeiden ja kukkuloiden yhä pidemmälle ja pidemmälle kunnes saapuu tänne tontille. Täällä maat täytyy purkaa ja siirtää toisella koneella kellarin ympärille. Siinä on paljon työtä ja se maksaa. Toivon että maksut joskus kaikki unohtuisivat, painuisivat sinne jonnekin, vuosien taa. Kellari vaan jäisi.

Hiekkaa menee viisi kuormaa, reilu kymppimotti kuormassaan. Hiekasta vesi menee läpi ja hiekan paino antaa massaa ja suojaa. Hiekan päälle tulee kolme kuormaa orgaanista maata, ruokamultaa. Tässä kasvaisi vielä joskus pensasmustikka, toivon että näen vielä sen päivän.

Maa on nyt laitettu. Menen kellariin sisälle. Siellä on pimeää. Tuntuu lämpimältä ja suojaisalta. 

Koivujen lehtiä on tippunut verhoksi täyttöjen päälle. Luonto ottaa kellarin osaksi itseään, maan pintaan tehty haava on jo arpeutumassa.