Maailmassa on kahdenlaista järkeä. On sitä virallista järkeä, jonka varassa maailma pyörii. Sitten on toisenlaista järkeä, sisäistä järkeä, jonka kanssa joku voi tuntea olevansa paremmin sopusoinnussa kuin sen kaikille yhteisen arkijärjen kanssa. Sisäistä järkeä voi jättää kuuntelematta, tai sen voi päästää vähitellen irti ja antaa ryömiä vaikuttamaan omiin päätöksiin.
Maakellarin tekeminen vuonna 2019 on melkoisen järjetöntä touhua. Eikä niitä sen vuoksi Suomessa montaa tehdä. Mutta kun on roskien lajittelupaikalla ja tyhjentää kassitolkulla purkkeja ja purnukoita säiliön kitaan, tuntee luissaan, että se toisenlainen elämä, johon tämä hetki ei kuulu, nojaa muutamiin peruspilareihin, joista yksi on kunnollinen maakellari.
Jos ei ole kellaria, niin satokauden hyödyntäminen jää lyhyeksi, pariin loppukesän ja alkusyksyn kuukauteen. Ei silloin kannata kummoisia viljelyksiä olla. Ja jos ei ole kummoisia viljelyksiä, niin kannattaako kovin pienten viljelysten takia itseänsä maahan sitouttaa. On siitä se kastelemisen ja kitkemisen vaiva.
Suomen luonnolle on ominaista vuodenaikojen vaihtelu. Täällä on edelleen talvi ja talven jälkeen pitkä kevät. Mitä syön loppusyksyllä kun pakkanen on kovonnut pellon rautakourillaan? Mitä syön, kun on niin kova pakkanen, että joutuu hihalla suojaamaan hengitystä, ettei raaka ilma menisi suoraan keuhkoihin. Mitä syön keväällä kun ilta-aurinko värjää rouskuvat hanget? Mitä syön kesällä kun perunan taimi työntyy alkukesän aurinkoon? Syön kaupan ruokaa. Ja jos syön kaupan ruokaa, asun kaupan lähellä. En voi elää hetkeäkään rahataloudesta irroittautuneena, edes unelmissani.
Ja kun pala palalta luovun viljelystä, luovun suuresta osasta siitä, jonka koin tärkeäksi. Koin tärkeäksi ottaa pieniä perunoita omasta pellosta, pestä ne ja syödä voin ja sillin kanssa. Olisin halunnut tehdä lihapataa, johon panen kellarista haettua porkkanaa, juuriselleriä, lanttua ja sipulia. Olisin halunnut tehdä oman pellon antimista kesäkeiton, johon laitan punaista maitoa. Olisin halunnut kokeilla kasvattaa erilaisia kasveja ja yrttejä ja tehdä niistä kasvisruokaa. Olisin halunnut tietää, miltä tuntuu mennä kasvihuoneeseen ja valita sieltä punaisia tomaatteja, ja miltä olisi maistunut niistä tehty tomaattikastike pizzapohjalle tai tomaattikeitto. Olisin halunnut kävellä kellarille, valaista valolla hyllyllä olevia purkkeja ja nähdä tummat hillot ja kirkkaassa liemessä olevat herkkutatin palat, kuten siinä viinikaupassa Bolognassa. Olisin halunnut tehdä venäläisen ystäväni kanssa niitä herkullisia kasvissäilykkeitä, ehkä hän osaisi, kasvimaakulttuuri on siellä monin paikoin elävää.
Maakellarin tekeminen vuonna 2019 on melkoisen järjetöntä touhua. Eikä niitä sen vuoksi Suomessa montaa tehdä. Mutta kun on roskien lajittelupaikalla ja tyhjentää kassitolkulla purkkeja ja purnukoita säiliön kitaan, tuntee luissaan, että se toisenlainen elämä, johon tämä hetki ei kuulu, nojaa muutamiin peruspilareihin, joista yksi on kunnollinen maakellari.
Jos ei ole kellaria, niin satokauden hyödyntäminen jää lyhyeksi, pariin loppukesän ja alkusyksyn kuukauteen. Ei silloin kannata kummoisia viljelyksiä olla. Ja jos ei ole kummoisia viljelyksiä, niin kannattaako kovin pienten viljelysten takia itseänsä maahan sitouttaa. On siitä se kastelemisen ja kitkemisen vaiva.
Suomen luonnolle on ominaista vuodenaikojen vaihtelu. Täällä on edelleen talvi ja talven jälkeen pitkä kevät. Mitä syön loppusyksyllä kun pakkanen on kovonnut pellon rautakourillaan? Mitä syön, kun on niin kova pakkanen, että joutuu hihalla suojaamaan hengitystä, ettei raaka ilma menisi suoraan keuhkoihin. Mitä syön keväällä kun ilta-aurinko värjää rouskuvat hanget? Mitä syön kesällä kun perunan taimi työntyy alkukesän aurinkoon? Syön kaupan ruokaa. Ja jos syön kaupan ruokaa, asun kaupan lähellä. En voi elää hetkeäkään rahataloudesta irroittautuneena, edes unelmissani.
Ja kun pala palalta luovun viljelystä, luovun suuresta osasta siitä, jonka koin tärkeäksi. Koin tärkeäksi ottaa pieniä perunoita omasta pellosta, pestä ne ja syödä voin ja sillin kanssa. Olisin halunnut tehdä lihapataa, johon panen kellarista haettua porkkanaa, juuriselleriä, lanttua ja sipulia. Olisin halunnut tehdä oman pellon antimista kesäkeiton, johon laitan punaista maitoa. Olisin halunnut kokeilla kasvattaa erilaisia kasveja ja yrttejä ja tehdä niistä kasvisruokaa. Olisin halunnut tietää, miltä tuntuu mennä kasvihuoneeseen ja valita sieltä punaisia tomaatteja, ja miltä olisi maistunut niistä tehty tomaattikastike pizzapohjalle tai tomaattikeitto. Olisin halunnut kävellä kellarille, valaista valolla hyllyllä olevia purkkeja ja nähdä tummat hillot ja kirkkaassa liemessä olevat herkkutatin palat, kuten siinä viinikaupassa Bolognassa. Olisin halunnut tehdä venäläisen ystäväni kanssa niitä herkullisia kasvissäilykkeitä, ehkä hän osaisi, kasvimaakulttuuri on siellä monin paikoin elävää.
Kommentit
Lähetä kommentti